Agonda Beach Goa

Matkasuunnitelmiimme kuului viettää viimeinen viikko rannalla, uiden ja nauttien auringosta. Valitsimme nettiä ja lonelyplanettia tutkittuamme kohteeksemme pienen Agondan kylän Goan osavaltiossa. Se on 7000 asukkaan kylä, jossa turismi on vielä pientä.

Tulimme pimeän aikaan junan ollessa pari tuntia myöhässä ja otimme  bambumajan ensimmäisestä paikasta. Päätimme etsiä seuraavana päivänä edullisemman ja paremman majapaikan. Majat Agondassa on rakennettu rannalle meren välittömään läheisyyteen ja ne puretaan pois monsuunisateiden ajaksi joka vuosi ja rakennetaan uudelleen uuden kauden alkaessa.

Laki nimittäin kieltää pysyvän rakentamisen rantavyöhykkeelle ja siksi sadat mökit ja majat on rakennettu siten, että ne on helppo purkaa ja rakentaa uudelleen. Tämä helppous tekee niistä heppoisia ja väliaikaisen oloisia. Löysimmen kuitenkin meitä tyydyttävän vanerimajan, jossa oli puhdas paksu  patja, ehjä iso hyttysverkko sängyn päällä, sekä kylpyhuone jossa vesi juoksi lattialla oikeaan suuntaan.

Kun oven aukaisi amulla, sieltä näkyi hiekkaranta ja meri muutamien kymmenien metrien päässä. Olimme tyytyväisiä majoitukseemme. Sari sai valitettavasti vuorostaan mahataudin ja joutui pariksi päiväksi epäkuntoon. Onneksi kylältä sai vihreitä kookospähkinöitä, joista Sari joi pillillä vatsaa rauhoittavaa mehua. Vihreä kookosmehu on hyvä lääke mahatautiin ja siitä saa mineraaleja ja sokeria.

Intiassa törmää monenlaisiin joogaopettajiin. Osa on länsimaalaisia harrastajia ja tunnit voivat olla pelkkää fyysistä harjoitusta. Suunnitelmamme omistautua joogalle hyvän opettajan johdolla Goalla, menivät osittain  mönkään Sarin sairastumiseen ja monenkirjaviin opettajiin liittyen, mutta viimeisenä päivänä löysimme intialaisen opettajan. Tunnista tuli merkittävä muisto opettajan määrätietoisen asenteen  ja ammattitaidon vuoksi. Agondasta jäi hyvä fiilis muutenkin ja ajattelimme palata sinne joskus uudelleen.

Jalka-ja käsihoito kahdelta yhteensä 10 € 

Auringonlasku-meditaatio  aaltojen tahtiin.

Hampi

Intiassa on monia sadunhohtoisia paikkoja ja Hampi on varmasti yksi satumaisimmista. Kun maapallolla jaettiin kivia joskus ammoin, niin Hampin osaksi tuli saada niita paljon. Maisema on paikoin kuin toiselta planeetalta. Voisi hyvin kuvitella Marssissa nayttavan talta. Ihmiset ovat vuosituhanten aikana   aikana kayttaneet kivea taalla rakennusmateriaalina temppeleihin, palatseihin, vesikouruihin, patsaisiin ym. Kivi on rakennusmateriaalina kestavaa ja siksi vanhat rakennelmat ovat hyvin sailyneita, ellei ihminen itse ole niita uusiokayttanyt, tai havittanyt.

Hampissa on suuri maara 1300-1600 luvuilta hyvin sailyneita rakennuksia ja alue on julistettu maailman perintokohteeksi. Hampi toimi noina aikoina Vijayanagar hinduimperiumin paakaupunkina ja suurimmillaan siella asui puoli miljoonaa ihmista.

Nyt maailman perintokohteena Hampin aluetta ollaan julistamassa kokonaisuudessaan suojelukohteeksi ja sen keskustan basaarialuetta ollaan siistimassa luvattoman rakentamisen jaljilta. Hampissa oli nahtavaa moneksi paivaksi ja me tutustuimme paivan riksha-ajelulla 6-7 paakohteeseen, jonka tehtyamme olimme todellakin nahneet temppelinraunioita kylliksemme. Ajelu paattyi ihastuttavaan Mangotree ravintolaan, joka oli rakennettu  400 -vuotiaan mangopuun alle. Ravintolasta oli hyva nakyma joelle.

Joki oli nyt pienena alhaalla mutta monsuunisateiden aikana se tulvii ravintolaan asti. Hampin alue on kuuluisa apinoistaan ja se on hindutarinoissa apinajumala Hanumanin syntymapaikka. Joen toiselle puolelle, kalliovuoren paalle on rakennettu Hanumanin temppeli, johon on kivuttava 560 askelmaa. 

Menimme lautalla joen yli ja vuokrasimme mopon ja paastyamme temppelin luo aloitimme kapuamisen.

Vuoren paalta oli  hienot nakymat jokilaaksoon ja munkit lausuivat paksusta kirjastaan pyhia teksteja. 

Mopon vuokraaja laittoi tankkiin limsapullosta 1,5 l polttoinetta ja vakuutti sen riittavan temppelille ja takaisin. Oikeassa han olikin mutta pelkasimme sen loppuvan paluumatkalla.

Lauttamatkalla takaisin naimme kuinka temppelin kuuluisa Lakshmi norsu asteli joelle rappusia pitkin alas. Norsu pestiin joessa joka paiva ja harjattiin hyvin juuriharjoilla sen maatessa vedessa. Pesu naytti kestavan ja kestavan joten kavimme valilla syomassa ja,kun tulimme takaisin oli jo toinen kylki vuorossa. Lopulta koko norsu oli pesty ja se nousi ylos vedesta. Norsun hoitajat antoivat muutaman ihmisen ratsastaa silla ennenkuin se paasisi ansaitulle iltalevolle. Mara kaytti tilaisuutta hyvaksi ja nousi  muurilta norsun selkaan. Oli aika vaikeea pysytella selassa ilman satulan tapaista kun norsun hartiat liikkuivat askelten tahdissa. Pudotus olisi ollut melkoinen. Mara taputteli norsun metrin leyista  karvaista paata ja onnistui pysyttelemaan selassa 

kierroksen ajan.

Intiassa syodaan kasin!

Tottuneet sormet murtavat leivan ja nappaavat oikean kaden peukalon, etu- ja keskisormen valiin  herkkupaloja, jotka kiepautetaan peukalolla suuhun. Oikea kasi on puhdas kasi, jolla ei tehda syodessa avustavia toimenpiteita, jolloin se sailyy puhtaana.
Sormilla syominen vaikuttaa Intiassa olevan hyvin yleista, lukuunottamatta turistirantoja. Jopa Mumbain turistien suosimalla Colaban alueella ruoka tarjoiltiin ilman haarukoita ja veitsia. Kaikissa ravintolasaleissa on kasienpesualtaat ja ateria alkaa ja paattyy aina kasien pesuun.

Intialainen aamupala voi olla esim. taytetty lettu, Masala dosa, jonka sisalla on perunamuusia, sipulia ja paljon mausteita. Itse lettu on tehty usein linssijauhoista, joten se on siis hyva proteiinin lahde. Letun kanssa tarjoillaan Masala-kastiketta, seka miedompaa kookoskastiketta. Masala dosaa on aloittelijankin helppo syoda ja se kay valipalana, tai jopa lounaana. Juomana nautitaan makeaa maitoteeta teeta, chaita.

Thali on joka paikkakunnalla hieman erilainen. Monet ravintolat ylpeilevat omalla erikois-thalillaan. Ateria koostuu valikoimasta erilaisia makupaloja ja kastikkeita, joita tarjoillaan riisin, erilaisten leipien ja salaatin kanssa. Thalia saa syoda niin paljon kuin jaksaa ja kupit taytetaan aina uudelleen, mikali asiakas niin haluaa.

Biryani on risotto, joka tarjotaan  usein  kakkuna. Sen saa kasvis, kana, kala ym. taytteella.

Alu gobi on kukkakaalista ja perunasta tehty herkullinen kastike, joka nautitaan leivan, tai riisin kanssa.

Gobi Manchurian on myos kukkakaalista tehty herkullinen alkuruoka, joka on tullut Kiinasta pienen siirtolaisyhteison mukana Intiaan.

        Dal fry on herkullinen mausteinen linssikastike.

Intiassa tarjoillaan ruokien kanssa monia erilaisia leipia. Paratha, Roti, Naan, Chapathi . Niita saa  myos taytettyna.

Intia on kasvisruokailijan paratiisi. Ravintolat mainostavat itseaan joko pure veg, tai non veg paikkoina, tai kumpanakin. Kasvissyonti on olennainen osa hindu-kulttuuria, silla pyrkimyksena on syoda ravintoa, joka ei sisalla karmaa, karma-free. Olemme tormanneet myos hotelleihin, joiden jarjestyssaannoissa mainitaan, ettei hotelliin saa tuoda minkaanlaisia liha-tuotteita.

Indian style squat-toilet - kyykkyvessa

Yksi jannityksen aihe ensi kerran Intian kavijalle on tutustuminen paikalliseen vessakulttuuriin. Olimme katsoneet youtubesta intialaisen kyykkyvessan kaytto-opastuksen, joten tiesimme jo jotakin. Yllattavaa oli sinansa se, etta kesti jonkin aikaa ennenkuin tormasimme ensimmaiseen sellaiseen. Hotelleissa ja ravintoloissa, joihin menimme tuntui olevan lansimainen wc. Pontot olivat  made by Hindustan, varustettuna suihkulla. Vasta ensimmaisella junamatkalla valittavana oli vierekkain western style ja indian style. Valinta oli selva Indian style voitti 2-0. Se on selvasti hygieenisempi vaihtoehto, silla kosketuspintaa on vain jalkapohjat. Kyykkyvessat on helppo pitaa puhtaana. Housut tai hameen oppii helposti kaaraisemaan siten, etteivat ne ole vaarassa likaantua. Kaden ulottuvilla on hana, ampari ja huljukuppi. Hanasta valutetaan vetta kuppiin, josta se kaadetaan vasemmalle kadelle, pestaan ja huuhdellaan. Lopuksi wc huuhdellaan amparilla.  Mahdollista paperia ei pida heittaa reikaan, vaan roskakoriin. Lopputuloksena on miellyttava, puhdas ja keventynyt olo. Intialaiset ovat siistia porukkaa henkilokohtaisen hygienian suhteen ja pitavat lansimaista paperilla pyyhkimista epahygienisena. He kysyvat: Jos kompastut ja tahrit poskesi koisrankakkaan, kummalla puhdistat sen vedella vai paperilla?

Om Beach, Gokarna

Intian koko etelanpuoleinen rannikko, joka avautuu Arabianmerelle  tuntuu olevan hiekkarantaa.  Huomasimme taman jo lentaessamme rannikon suuntaisesti Mumbaista Kochiin matkan alkupuolella. Rannoista kuuluisimmat sijoittuvat Goalle. Hippituristit loysivat Goan jo 60-luvun lopulla ja nykyisin sinne tehdaan pakettimatkoja Suomestakin. Monet rannat kayvat lapi kehityskulun eri vaiheita. Alkuaan paikka saattaa olla pieni muutaman perheen kalastajakyla, jossa on kilometreittain hienoa hiekkarantaa. Itse rannat ovat kuuleman mukaan valtion omaisuutta, joten niille ei saa rakentaa.

Matkailijat etsivat tallaisia koskemattomia paikkoja ja loydettyaan sellaisen majoittuvat sinne, nukkuvat rannoilla ja keittelevat ruokiaan kukin tavallaan. Sitten joku keksii rakentaa ulkokeittion ja alkaa tehda ruokaa muillekin. Bambumaja on nopea rakentaa ja siina on mukavampi nukkua kuin taivasalla. Liiketoimintaa alkaa syntya ja kohta paikalla on kymmenen pikku majataloa kahviloineen. Pian paikalle tulevat kauppiaat myymaan hedelmia, koruja ja rumpuja. Muutaman vuoden kuluttua saattaa paikalla olla jo kymmenittain myyntikojuja majatalojen valissa sesonkiaikaan. Intiassa sesonki loppuu maaliskuun lopussa, kun tulee todella kuuma ja pian sen jalkeen alkavat monsuunisateet . Rannikolla sataa paivittain runsaasti kesakuusta lokakuuhun asti. Pikkutiet ovat liejun peitossa ja otokkaa ja elainta jos jonkinlaista vilistaa katoissa ja lattioissa. Turistit ja palvelujen tarjoajat kaikkoavat. Uuden kauden alkaessa kaikki taas korjataan ja kunnostetaan entista ehommaksi ja ympari Intiaa saapuvat  erilaiset yrittajat tarjoamaan palveluksiaan.

Om Beach on hyvassa vaiheessa kehityskaarta. Rannalla on avaraa ja kaupallisuus tuntuu olevan viela taka-alalla. Nimensa ranta on saanut Om-kirjainmerkista, jonka muotoinen se on.

Saavuimme rannalle pimean aikaan. Riksha jatti meidat lahes kulkukelvottoman tien paahan keskelle ei mitaan taydelliseen pimeyteen. Otsalamppujen valossa rantaa kulkiessamme mietimme mita oikein olemme tekemassa. Ensimmaisen yon vietimme minikokoisessa teltassa, koska muutakaan ei ollut tarjolla. Ahdasta oli  ja kaiken lisaksi Maralle iski mahatauti. Seuraava paivana saimme kuitenkin jo kelpo savitalohuoneen, jossa oli hyva parantua.

Oli ihanaa herata kukonlauluun meren aaltojen tahdittaman unen jalkeen ja joogata rantahietikon tasaisella kaistaleella, jonka vuorovesi oli paljastanut muutamaksi tunniksi, kuin juuri tata tarkoitusta varten. Sitten hetken paasta  pulalahdimme uimaan aamunviileaan meriveteen, jonka vuorovesi on yolla vaihtanut tuoreeseen. Rantakahviloissa voi nauttia aamiaisen, hashed brown potatoes, two eggs any style, toast, mysli with curd, fruit salad, lemon tea 2 euron hintaan.

Keskipaivan kuumimmat helteet lueskelimme, pesimme pyykkia ja kavimme uimassa paivan mittaan yha lampenevassa vedessa.  Aurinko laski kello 18.30 ja kaikki kokoontuivat rannalle sanomaan auringolle hyvaa yota. Auringonlaskut ovat hyvin kauniita, koska taivaalla ei juuri koskaan ole pilvia. Tahdet syttyvat tunnin hamara-ajan jalkeen ja nakyvat hyvin, koska muuta valoa on vahan. Auringonlaskun jalkeen nautitun illallisen jalkeen ihmiset vetaytyivat yopuulle ja majatalojen portit suljettiin.

Gokarnan kaupunki sijaitsee tunnin kavelymatkan paassa Om Beachista. Gokarna on pieni, vanha kaupunki, jossa oli menossa kymmenpaivainen uskonnollinen festivaali. Festivaaleihin kuului lopuksi suurten koristeellisten vankkureiden vetaminen paakatua pitkin. Vankkureissa on todella isot pyorat ja korkealla oleva oleva iso pyorea huone jossa oli kymmenkunta nuorta poikaa ja pyha vanha mies.

Kaiken taman ylapuolelle vankkureissa  nousi puurakenteinen laajeneva kehikko, joka oli koristeltu tuhansin pienin  lipuin. Ylarakenne oli lahes kuumailmapallon nakoinen ja kokoinen. Tata kattojen ylapuolelle nousevaa mahtikarrya vedettiin sitten paksuilla koysilla  sadan ihmisen voimin paakadun paahan ja takaisin.

Rituaaliin kuului banaanien heitto rakennelman ylimpana olevaa lippua kohti.  Mikali banaani osuisi lippuun, toisi se heittajalle onnea loppuelamaksi. Mikali banaanin taas onnistui heittamaan kopperoon, missa nuoret munkit istuivat, niin he yrittivat tahdata sen takaisin vakijoukkoon. Ilmassa siis satoi banaaneja ylos ja alas. Aanekas rumpuryhma paukutti rytmisen saestyksen spektaakkelille ja kymmenet poliisit kuljettivat suojakoytta vankkurien vierella ja estivat vakijoukkoja joutumasta suurien puisten pyorien alle. Olimme iloisia paastessamme osallistumaan tahan juhlan huipentumaan.