Happy Pongal!

Pongalin juhlinta sai huipennuksensa viikonloppuna Pondicheryssa. Bussit tänne olivat niin täynnä etteivät ne edes pysähtyneet pysäkille ellei joku ollut jäämässä pois. Odottelun jälkeen onnistuimme viimein ahtautumaan rinkkoinemme ääriään myöten täyteen bussiin.

Pondicherry eli Pondy on vähän erikoislaatuinen intialainen kaupunki. Se oli ranskalaisten hallussa 1954 asti ja niiltä ajoilta on jäänyt tänne paljon vaikutteita. Usein kuulee sanottavan, että tänne tullessaan luulee tulleensa Välimeren rannalle Ranskaan. Kahviloissa tarjotaan leivonnaisia, täytettyjä patonkeja.ja erilaisia kahveja. Ravintoloissa on tarjolla oikeita ranskalaisia perunoita .

Rantabulevardilla kulkee illan hämärtyessä iltakävelyllä kaupunkilaisia ihastelemassa meren aaltoja ja auringonlaskua.

Meidän kokemuksemme mukaan tämä on kuitenkin kaukana Rivierasta ja vaikka jossain ruokalistalla voikin olla mainittuna croisant ja capuccino ja poliisilla päässään samanlainen koppalakki kuin virkaveljellään Pariisissa, on meininki täysin intialaista. Näkyvimpiä ranskalaisajan jäänteitä ovat kuitenkin sen ajan rakennukset, jotka tyyliltään poikkeavat täysin täkäläisestä ja, joita on viime vuosien aikana ryhdytty korjaamaan vanhaan loistoonsa.

Sadonkorjuu-juhla Pongalia juhlittiin jo Mahabalipuramissa, mutta juhlinta huipentui lauantai-iltaan. Pongal on perhejuhla ja tuhansia ihmisiä kokoontui rantabulevardille viettämään aikaa yhdessä. Ranta oli täynnä kaupustelijoita,jotka myivät pikku purtavaa, sekä juhlan rituaaliin kuuluvaa rihkamaa kuten pillejä ja tuuliviirejä. Ihmiset olivat pukeutuneet värikkäisiin juhla-asuihin, oli kultaa ja kimallusta. Lapset olivat kuin tuhannen ja yhden yön prinsessoja ja prinssejä.

Kaikki sujui hillitysti ilman näkyvyviä häiriköintejä. Alkoholi ei kuulu intialaisten valikoimaan ainakaan julkisesti ja siksi öykkäröintiä ja riidanhaastamista ei esiinny. Muuten Pongalia voisi verrata suomalaistem Vappuun.